keskiviikko 11. marraskuuta 2015
Hylätty Neste Oil, Heinola
Kaikki ovet oli auki. Neste Oil Heinola on hylätty noin vuosi sitten. Kaikki tavarat ovat heitelty paikoiltaan ja osa ikkunoista on rikki. Pukuhuoneista löytyi nesteen työntekijöiden vaatteita ja lattialta 3 euroa maksava tupakka aski. Paikassa ei löytynyt mitään sinne kuulumatonta.
tiistai 20. lokakuuta 2015
Unohdettu talo, Padasjoki
Yhtenä mökki iltana lähdimme tutustumaan Padasjokeen vähän syvemmin. tämä talo oli ainut hylätty jonka löysimme koko yön aikana. Talon sijaintia en osaa enää sanoa. Kapea hiekkatie, minkä rajoina vanhat ja paksut männyt kasvoivat, vei meidät tontille. Talon nurkalta lähti vielä umpeen kasvanut kapea tie metsään jonne ei autolla päässyt. Talon lähelle emme menneet, se oli täysin romahtanut. Auto ja rekan nokka löytyivät kapean hiekkatien varresta juuri ennen sen päättymistä.
torstai 15. lokakuuta 2015
Hylätty tehdasrakennus, Heinola
Heinolan kirkonkylästä löytyi vanha tehdas rakennus. Se, että mikä tehdas on kyseessä, ei ole tietoa. Ainoat tavarat mitä sieltä löytyivät oli oluttölkkejä ja lankkuja. Tehtaassa ei ole enää jäljellä mitään portaita tai tikkaita alakerrassa joista pääsisi ylös. Sinne pitää kiivetä. Katollekin pääsee kiipeämällä, mutta itse en sinne mennyt. Yläkerta oli kyllä sen kiipeämisen arvoinen paikka.
tiistai 13. lokakuuta 2015
Vanha autiotalo, Nastola
Talo löytyi tienvarrelta ajellessamme Nastolassa. Se oli kaunis ja vanha. Tavaratkin olivat vielä sisällä, takit oli naulakossa siististi ja takaoven eteisessä oli sienikori valmiina lähtöön. Etuovi oli tiukasti lukossa, vaikka verannalla oleskeli yksinään takaoven avain. Se oli iso ja vanhanaikainen. Menimme kokeilemaan, mutta sisään se ei meitä päästänyt. Avain kyllä kääntyi takaoven lukossa muttei tarpeeksi. Lukko oli liian vanha toimiakseen enään. Keskimmäisen kuvan isosta ikkunasta näki takaoven eteiseen ja siitä näki, ettei ovea ollut naulattu, eikä oven aukeamisessa pitäisi olla mitään esteitä. Luovutimme avaimen kanssa hetken kuluttua. Löysin ikkunan joka aukesi. Se vei keittiöön, mutta siitäkään ei ollut toivoa päästä sisään. Se oli liian pieni. Luovutimme lopulta kokonaan ja lähdimme. Useimmat ikkunat oli naulattu umpeen ja jotkut oli peitetty sisäpuolelta vanerilla. Pihalla oli myös sortunut varasto rakennus, joka ei ole kuvissa. Talon sisältö kiehtoo minua vieläkin, talossa oli kaikki tavarat nätisti paikoillaan ja naulakossa roikkuvat takit olivat säilyneet sisällä niin hyvin että niitä voisi luulla uusiksi. Olemme kuitenkin varmoja siitä että talo oli hylätty, etuverannan lattia oli romahtanut, muutamia ikkunoita oli rikki, sisätilat olivat pölyssä ja piha oli täysin ummessa, siinä ei ollut minkäännäköisiä polkuja tai katkenneita kasveja, kukaan ei ollut käynyt pihassa aikoihin. Ehkä joku päivä vielä palaan katsomaan tätä taloa. Muutama kysymys jäi vahvasti mieleen talosta. Miksi joku on jättänyt taloon käyvän avaimen näkyville, kun talo on asfalttitien varrella? Ja miksi talossa on niin siistiä, vaikka se on ollut hylättynä jo monia vuosia?
lauantai 10. lokakuuta 2015
Pitkäniemen mielisairaiden vanha hautausmaa, Nokia
Portti on lukossa, mutta hautausmaalla ei ole muita aitoja |
Tälle paikalle on haudattu 426 Pitkäniemen sairaalan potilasta vuosina 1902-1964. Tämän muistokiven pystyttivät Pitkäniemen sairaalan potilaat vuonna 1992. Rauhan minä jätän teille: minun rauhani. |
1. Tarina kertoo ylihoitajan ja sadistisen ylilääkärin perverssistä suhteesta, joka johti aikoinaan hoitajan kuolemaan. Ylilääkäri hautasi kesäyönä uhrin hullujen hautausmaalle ja myöhemmin lääkäri löydettiin hirtettynä hautausmaalta. Arveltiin, että hautausmaalle haudattujen hullujen haamut olisivat kostoksi hirttäneet ylilääkärin heidän häiritsemisestä.
2. Tarina kertoo miehestä, joka ilmestyy hautausmaalle vieraileville henkilöille. Hahmo on Pitkäniemen sairaalan vanha vanhtimestari, jonka useat ovat kuvanneet vanhaksi lyhtyä kantavaksi mieheksi. Kertomuksissa hahmo lähtee seuraamaan hautausmaan alueella kulkevia tai jää kauemmaksi heiluttamaan nyrkkiään ja osottelemaan poistumissuuntaan, Jotkut ovat havainneet hahmon vasta kun heidän vieressä syttyy lyhdyn valo ja kuuluu hiljainen kuiskaus: ´´Menkää pois, te ette kuulu tänne´´.
Itseäni ei pelottanut hautausmaa juurikaan. Oli lauantai ilta 3.10 ja myrsky oli juuri saapumassa Pitkämäelle. Meitä oli viisi, 4 tyttöä ja yksi poika. Olin yksin hautausmaan reunalla lukemassa hautakiveä, josta vaivoin sai selvää. Yhtäkkiä vieressäni olevan kuusen takaa kuului kova tömähdys kuin joku olisi tömäyttänyt jalan kovaa maahan, kukaan muu ei kuullut sitä. Myöhemmin kun alkoi olla jo pimeää ja olimme tekemässä lähtöä otimme kuvaa meistä hautausmaan keskellä sijaitsevan koivun vierestä, joka on siis nähnyt hautausmaan kaikki tapahtumat. Samaan aikaan hautausmaalle iski järkyttävä tuuli ja tuntui kuin taivas repeäisi. Yhtäkkiä kolme kaveriani jäykistyivät kauhusta ja osoittivat hautausmaan reunalle, kohtaan jossa olin kuullut sen tömähdyksen. He alkoivat änkyttää jotain että sielä meni jokin pyöreä valopallo kuusten takana. Tämän jälkeen lähdimme nopeasti.
Hautausmaan ympäristöstä löytyy myös sodan aikaisia venäläisten tekemiä kilometrien leveitä juoksuhautoja. Kuvat on googlesta.
Nastola, autiomaatila
Tämä talo + lato + varastorakennus sijaitsevat Nastolan Immilässä. Talon historiasta ei löytynyt mitään tietoja mutta vanhimmat asiakirjat, jotka päärakennuksesta löytyi olivat 1940 luvulta ja uusimmat lehdet olivat 2000 luvulta. Päärakennuksessa oli jonkinnäköinen kellari, jossa oli talon betonista ja tiilistä tehty perusta. Se oli täysin romahtanut. Piha oli umpeen kasvanut, mutta talo ja lato näkyivät valosan aikaan tielle selkeästi.
lauantai 3. lokakuuta 2015
Pälkäneen rauniokirkko eli Pyhän Mikaelin kirkko
Pälkäneen rauniokirkko sijaitsee Pälkäneen aapiskukkoa vastapäätä tien toisella puolella lahdentien varrella. Se on todella vaikuttava näky.
Historia:
- Rakennettu 1495-1505
- Hylätty Pälkäneen uuden kirkon valmistuttua 1839
- Katto sortui 3.12.1890 myrskyssä
- 1920 luvulta lähtien kirkossa alettiin järjestää menoja
- Ja siitä lähtien sitä on kunnostettu
- 1999 kesällä kirkko todettiin yleisölle vaaralliseksi
- 2002 perustettiin Pälkäneen kirkon suojeluyhdistys
- 2003 alueella aloitettiin arkeologiset kaivaukset ja kirkon perustaa vahvistettiin
- 2004 Kirkon käyttökielto poistettiin
- 2005 Mikko Lahikaisen työ ´´Viimeinen virsi´´ voitti oppilaskilpailun, jossa suunniteltiin rauniokirkolle katto. Mikon katto oli tehty lasista. Museovirasto ei kuitenkaan hyväksynyt sitä, joten se ei koskaan toteutunut.
perjantai 2. lokakuuta 2015
Autio maatila, Orimattila
Tässä orimattilan ja lahden välissä sijaitsevassa maatilassa oli lato, aitta ja kaivo. Päärakennus oli vuodelta 1919, mutta se purettiin 2008 Aitassa ei käyty kun se oli niin laho mutta ladosta löytyi ainakin auto ja traktori. Vuonna 2008 ladossa mätäni vielä toinen vanha auto, kupla wolkkari museo kilvillä, mutta 2011 sitä ei enää ollut.
torstai 1. lokakuuta 2015
Tuntematon rakennelma, Lahti, Ämmälä
Ensimmäisessä blogitekstissäni on kuva talon jäännöksistä, tämä rakennus sijaitsee sitä melkein vastapäätä toisella puolella tietä. Rakennuksesta minulla ei ole mitään tietoa, mutta jotenkin noista keskellä olevista betonipalkeista tulee mieleen että tällä voisi olla jotain yhteyttä talon jäännöksien takana sijaitsevaan junarataan.
keskiviikko 30. syyskuuta 2015
Autiotalo Lahden keskustan lähellä
Pahoittelen huonoa kuvaa. Mutta siis tämä tämä talo sijaitsee lahden keskustan liepeillä, ovi oli valelukossa ja piha ja sisätilat oli täynnä jätesäkkejä. Joku on varmaan ruvennut jossain vaiheessa siivoamaan taloa. Talo on ollut tyhjillään niin kauan kuin muistan. Talon ulkopuolisesta kunnosta huomaa että se on autio. Sisältä ei löytynyt mitään ihmeellistä.
sunnuntai 27. syyskuuta 2015
Hylätty mylly Jaalan lähellä
Paikaan päällä satoi vettä |
Talon eteisessä oli käyttämätön wc-rulla heti oven edessä ja keskimmäisessä sijaitsevan tuolin vieressä oli pöytä jonka päällä oli vanha pesäpallomaila, muuta sieltä ei tainnut löytyäkään. Rakennukset (2) oli suht hyvässä kunnossa,mutta kummankaan ovia ei ollut yritetty lukita mitenkään.
Kujalan hylätyt pellot, Lahti
Kujalassa taas... Lähdin aamu seitsemän aikaan etsimään kujalasta erästä hylättyä taloa, mutta löysin sen sijaan nämä. Pellot ja niiden välissä sijaitseva lampi kuuluvat todennäköisin syin Kujalan vanhalle maatalousoppilaitokselle. En itse ole aiemmin nähnyt varmaankaan ikinä hylättyjä peltoja. Paikka oli tosi kaunis ja varsinkin tuohon aikaan aamua kun oli vielä sumuista ja vähän hämärää. Kauneutta korosti myös se että pelloilla on selkeästi jätetty hommat kesken. Pelloilla oli myös siellä täälä joitain vanhoja maatalous välineitä ja tuota ihme valkoista muovia oli joka paikassa.
lauantai 26. syyskuuta 2015
2 Hylättyä omakotitaloa Lappilassa
Kuvassa näkyy toinen kerros joka talossa on, mutta etsinnöistä huolimatta talosta ei löytynyt portaita tai tikkaita sisä- tai ulkopuolelta. |
Kuvan valopilkku ei ole lamppu, olin yksin ottamassa tätä kuvaa ja huone oli pimeä. En tiedä mikä se on, mutta siitä näyttää näkyvän läpi. |
Lasten vanha kiikkutuoli ullakolla. |
perjantai 25. syyskuuta 2015
Kujalan muut rakennukset
Puutarhurin talo vuodelta 1946. Keväällä täälä käydessäni näin pianon ullakolla, mutta nyt se oli hävinnyt kokonaan. |
Pyjama party |
Mikäs siellä loistaa |
Alueelle perustettiin vuonna 1927 Itä-Hämeen karjanhoitokoulu, josta muodostettiin myöhemmin maakunnallinen maatalousoppilaitos. |
Kasvihuone. Maatalousoppilaitoksen toiminta Kujalassa lopetettiin 1979, kun se siirtyi Asikkalaan. |
Asuntola rakennuksia. |
Vanha johtajan asuinrakennus vuodelta 1953. |
Vain yhdessä rakennuksessa oli poliisin eristys nauha. |
Asuntola. |
Tässä oli vielä keväällä semmoinen pieni ulkokatos... |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)