tiistai 22. syyskuuta 2015

Talon perusta, Lahti

Lahti, ämmälä. Lakkilantien varressa sijaitsee tuommoinen talon jäännös. Muuta siitä ei ole jäljellä. Portaikon ympärillä on kaiken näköistä roskaa sohvia yms. Ne ei varmaankaan taloon mitenkään liity.

1 kommentti:

  1. Olen pyöräillyt vuosikymmenien ajan tuota tietä Lahdesta Ämmälään tai päinvastoin. En ole tätä taloa kunnossa nähnyt, mutta olen nähnyt sen palaneena, ja itse pääsin aikoinaan kurkkaamaan ovelta talon sisälle. En kuitenkaan uskaltanut rakennukseen sisään astua, koska perusta näytti niin heppoiselta. Silloin siellä huoneissa oli vielä kalustustakin jäljellä, eli veikkaan noitten portaitten vieressä olevan rojun kuuluneen talon kalustukseen.
    Myöhemmin tuttavani kertoi talon palaneen kai joskus 1980-luvun puolella tulipalossa. Tuosta ajankohdasta en ole kuitenkaan varma.

    Taloa vastapäätä, tien toisella puolella, on ilmeisesti talon käytössä ollut kaivo ja kaivon lähellä kasvoi vielä kymmenkunta vuotta sitten paljon viinimarjapensaita.

    Talon pihassa kasvaa edelleenkin sireenipensaita, joista itselleni joitakin vuosia sitten otin kotini pihaan pari juurta - ja nyt pihassani kukoistavat upeat lilan värisinä kukkivat sireenit. Kiitos kauniista pensaista talon aikaisemmille, minulle tuntemattomille omistajille!

    VastaaPoista