Syksyllä 2015 vierailin kahden kaverini kanssa Espoossa, tiellä jonka jokainen talo oli hylätty. Hylkäämiseen johtanutta syytä emme tiedä, vaikka löysimmekin paikan googlesta. Huhua on, että Laitmanintiellä olisi sattunut öljyvahinko vuonna 2000. Taloista sanottiin vain yhtä netissä, ´´Ei kannata mennä, talot on täynnä epämääräistä porukkaa.´´. Menimme kuitenkin.
Kävimme jokaisen talon läpi, tien alusta tien loppuun. Purkutyöt näyttivät olevan kesken. Muistaakseni vierailimme yli viidessä talossa, ennen purkuja niitä olisi ollut noin kymmenen. En usko että yhtäkään taloa on enään pystyssä.
Talot olivat töhrittyjä ja rikottuja. Tavaroita oli vain muutamia. Aluksi saimme olla rauhassa. Lpouksi menimme viimeiseen taloon. Tutkimme aluksi alakertaa rauhassa ja hiljaa taskulamppujen kanssa. Heti kun aloimme puhua yläkertaan menemisestä ylhäältä alkoi kuulua askelia ja tavaroiden siirtelyä. Lähdimme pois emmekä ikinä palanneet.
|
Ensimmäinen kohde |
|
Ensimmäisen talon vaja |
|
Kolmas asunto |
|
Tien viimeinen pystyssä oleva talo |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti